7.8.2009
II MM-karsintakilpailu 7.8.2009 Kamppi, Helsinki
Toinen MM-karsintakilpailu oli tunnelmiltaan dramaattinen. Kahden osakilpailun jälkeen karsintaa tähän asti täysin pistein johtanut Julia Romanjuk säästi itseään lievän selkävaivan vuoksi eikä kilpaillut lainkaan. Olarin Voimistelijoiden Johanna Vikkula teki hyvän ja laadukkaan kilpailun, vaikka ei ehkä yltänyt parhaimpaansa. Jännittävin kilpailu käytiin lopulta kolmannesta MM-edustuspaikasta.
Elisen Julia Huuhtasen ja Hämeenlinnan Voimisteluseuran Silja Ahosen välillä nähtiin tiukka ja hyvätasoinen kilpailu, kumpikin voitti kahdella välineellä täydet karsintapisteet, mutta neliottelun voitto ratkaisi kilpailun Julia Huuhtasen eduksi 40 karsintapisteellä Silja Ahosen jäädessä 36 karsintapisteeseen tässä kilpailussa.
Kolme eniten karsintapisteitä saanutta voimistelijaa SM- ja kahden MM-karsintakilpailun jälkeen ovat Julia Romanjuk (Elise-Vantaa), Johanna Vikkula (OVO) ja Julia Huuhtanen (Elise) ja lajivaliokunta on vahvistanut nämä yksilövoimistelijat Suomen edustajiksi Japanin MM-kilpailuihin.
Maajoukkue antoi näytön sekä vanneohjelmalla että narunauhalla. Vanneohjelmassa näkyi vahva tekeminen ja huolellisuus; heitot onnistuivat upeasti ja voimistelijoiden yhteistyössä näkyi iloinen tekeminen ja hyvä keskittyminen - upea suoritus. Narunauhassa sen sijaan sattui muutamia virheitä, mm. välineiden pudotuksia ja sotkeutumisia. Näistä huolimatta joukkue antoi vakuuttavan näytön ennen MM-kilpailua.
Onnea matkaan!
Svoli:
Romanjuk, Vikkula ja Huuhtanen MM-kisoihin
Keski-Uusimaa:
Järvenpääläiset suuntaavat syyskuussa
rytmisen voimistelun MM-kisoihin

Suomen voimistelijat Japanissa:
Maajoukkue vasemmalta oikealle: Minna Puro, Carita Grönholm, Sirja Kokkonen, Riina Määttä ja Vanessa Martins Lopes.
Edessä yksilövoimistelijat Johanna Vikkula (OVO), Julia Romanjuk ja Julia Huuhtanen.
2.8.2009 I karsintakilpailun tulokset:
Neliottelu ja karsintapisteet
7.8.2009 II karsintakilpailun tulokset:
Neliottelu ja karsintapisteet
Välinekohtaiset tulokset










