30.3.2009
SM-kilpailut Iittala-hallissa Hämeenlinnassa 18.-19.4.2009

Naisten sarjassa ensimmäistä vuottaan kilpaileva Julia Romanjuk (Elise-Vantaa) oli omaa luokkaansa rytmisen voimistelun SM-kilpailuissa ja nousi upeilla suorituksillaan uudeksi Suomen mestariksi neliottelussa sekä välinefinaaleissa narulla ja vanteella.

Lauantain neliottelusta odotettiin etukäteen tulevan hyvin jännittävän kilpailun, sillä mestaruuden tavoittelijoita oli useita, mutta kilpailun edetessä kävi selväksi, että Elise tytärseuroineen hallitsee edelleen rytmisen voimistelun huippua. Julia Romanjuk oli narulla, vanteella ja pallossa täysin omaa luokkaansa ja välineistä vaikempana pidetyllä nauhallakin Julia sai päivän korkeimmat pisteet. Julia Romanjuk oli paitsi iloinen mestaruudesta myös hieman yllättynyt siitä, että voitto heltisi näin ylivoimaisesti (yhteispisteet 90,383). Julia totesi omia suorituksia arvioidessaan, että naru oli eniten alle oman tason ja "vanteessa sattui hyviä pelastuksia". "Nauhaohjelma oli ok; se vaatii vielä hiomista ja parempaa välinetekniikkaa", kriittisesti itseään arvioiva Julia summasi. Paras tekemisen meininki ja fiilis Julialla oli pallo-ohjelmassa: "Sitä oli tosi kiva tehdä tänään."

Valmentaja Larisa Gryadunova oli syystä ylpeä suojatistaan: "Olin tyytyväinen ja hyvin iloinen, kun Julia onnistui tänään näin hienosti. Työtä on kovasti tehty ja se näkyi uutena varmuutena Julian voimistelussa, mutta työtä on vielä tehtävä. Julian nuoruus näkyy vielä hänen voimistelussaan. Taitoa on ja iän karttuessa Julia kypsyy vieläkin varmempaan ja rohkeampaan voimistelemiseen."

Olarin Voimistelijoiden Johanna Vikkula vei neliottelun SM-hopeaa (87,983) ja pronssipallille nousi voimakkaiden aplodien saattelemana Hämeenlinnan Voimistelijoiden Silja Ahonen (84,142). Elisen Julia Huuhtanen sijoittui neliottelun neljänneksi (83,183) ja Suomalaisen Voimisteluseuran Marleena Saresvirran hieman vaisut suoritukset pudottivat yleisön suosikin viidenneksi (82,383). Marleena ei flunssan vuoksi yltänyt parhaimpaansa ja EM-karsintakilpailua johtanut Marleena oli selvästi pettynyt omiin suorituksiinsa. Rebecca Ristikangas esiintyi varmasti neliottelussa ja kolmentoista kilpailijan joukossa kahdeksas sija (71,525) nosti iloisen hymyn naisten sarjan ensikertalaisen kasvoille; myös sijoittuminen kahdeksan parhaan joukkoon peräti kolmella välineellä ilahdutti.

Sunnuntain välinefinaaleissa nähtiin erinomaisia suorituksia ja Julia Romanjukin tavoitteena ollut kaksi SM-kultaa välineistä toteutui narulla ja vanteella, näiden lisäksi Julia pokkasi pronssimitalin nauhalla. Pallossa Julian sijoitus oli neljäs. Johanna Vikkula pääsi kirkastamaan mitalisaalistaan voittamalla SM-kultaa pallolla. Nauhan kultamitali pujotettiin sunnuntaina jo varmemmin esiintyneen Marleena Saresvirran kaulaan.

Muut välinekohtaiset mitalit jaettiin OVO:n Johanna Vikkulan (hopeaa narulla ja nauhalla, pronssia vanteella), SVS:n Marleena Saresvirran (hopeaa pallolla, pronssia narulla), Hämeenlinnan Voimisteluseuran Silja Ahosen (hopeaa vanteella) ja Elisen Julia Huuhtasen (pronssia pallolla) kesken.

Muut eliseläisten välinefinaalisijoitukset:
Julia Huuhtanen: 4. narulla ja nauhalla, 7. vanteella
Rebecca Ristikangas: 8. sekä narulla, vanteella että pallolla

Bakun EM-kilpailuissa Azerbaidzanissa toukokuun puolivälissä Suomea edustavat naisten yksilökilpailussa Julia Romanjuk (Elise-Vantaa) ja Johanna Vikkula (OVO). Nuorten joukkuekilpailussa Suomen edustuspaikan vei OVO:n ja SVS:n yhdistelmäjoukkue, jossa kilpailevat SVS:n Inessa Rif ja ovolaiset Jenna Alavahtola, Pauliina Lauri, Aino Pöytäniemi ja Rebecca Sutton. Onnea kaikille Bakuun!


SM-kilpailujen kaikki tulokset


Julia Romanjuk, Suomen mestari 2009

Neliottelun Suomen mestari 2009 Julia Romanjuk
Narun ja vanteen SM-kultaa, nauhan SM-pronssia 2009



Larisa Gryadunova ja Julia Romanjuk

Julia yhdessä valmentajansa Larisan kanssa.