20.4.2009
SM-kilpailut Iittala-hallissa Hämeenlinnassa 18.-19.4.2009

Rytmisen voimistelun SM-kilpailuissa nähtiin ilahduttava määrä joukkueita. Eliseltä mukana oli peräti neljä joukkuetta: kolme nuorten joukkuetta Hattivatit, Möröt ja Viuhdit sekä Elisen naisten joukkue, joka suvereenisti voitti Suomen mestaruuden (45,850). Naisten sarjan hopea meni Olarin Voimistelijoiden vannejoukkueelle.

Nuorten joukkue Viuhdit sai nuorten SM-joukkuehopeaa Olarin Voimistelijoiden Fotonien viedessä kullan. Pronssille sijoittui Suomalainen Voimisteluseura Järvenpään joukkue Spiraalit.

Naisten joukkue esitti lauantaina vanneohjelman, joka sujui varmasti ja kiitettävästi. Yleisö eli mukana joukkueen suorituksessa ja aplodit olivat huikeat. Sunnuntaina nähdyllä nauha-naruohjelmalla joukkue on päässyt jo kahdesti finaaliin tänä keväänä ulkomailla käydyissä kovatasoisissa kansainvälisissä kilpailuissa. Kummassakin ohjelmassa nähtiin varmuutta, taitoa ja kypsyyttä, lisäksi uudet kauniit kilpailupuvut omalta osaltaan antoivat ilmettä ja luonnetta ohjelmien koreografiaan ja musiikkiin. Olarin Voimistelijoiden vannejoukkue kilpaili naisten sarjassa lauantaina esitetyllä vanneohjelmalla. Sunnuntaina joukkue esitti ohjelmansa uudelleen, mutta sitä ei pisteissä huomioitu. Joukkue voitti SM-hopeaa raikkaalla ohjelmallaan lauantaisen näytön perusteella.

Nuorten joukkueita oli peräti yhdeksän neljästä eri seurasta. OVO:n Fotonit vei Suomen mestaruuden pistein 37,750. Elisen Viuhdit teki ensimmäisessä suorituksessaan muutamia pudotuksia, mikä verotti pisteitä. Toinen näyttö sunnuntaina oli jo varmempi ja toi joukkueelle Fotonien joukkuetta paremmat pisteet. Se ei kuitenkaan ihan riittänyt mestaruuteen, mutta toi ansaitun hopeatilan Fotonien joukkuetta huomattavasti ikärakennetta nuoremmalle joukkueelle pistein 36,025. Hienosti tehty nuorilta voimistelijoilta! Erityiskiitokset urheudesta kuuluvat eittämättä Ainolle, joka pienen loukkaantumisen vuoksi joutui säästämään jalkaansa ja luopumaan yksilöpaikasta SM-kisoissa, mutta kykeni venymään joukkueensa hyväksi kahteen suoritukseen nilkka teipattuna sekä Viuhtien joukkueessa että Elise-SVSJ:n yhdistelmäjoukkueessa. (Yhdistelmäjoukkue kilpaili EM-edustuspaikasta varsinaisen SM-kilpailun ulkopuolella.)

Joukkue Hattivatit sijoittui joukkuekilpailussa seitsemänneksi pistein 29,450. Lauantain erinomainen suoritus antoi odottaa sunnuntaille hieman parempaa sijoitusta, mutta pienet epäonnistumiset pudottivat lopputulosta. Joukkueen Möröt yhteispisteet olivat 28,500. Möröt joutuivat sunnuntaina vaikean haasteen eteen: Brigitten sairastuttua oli joukkueelle saatava varavoimistelija. Tilalle saatiin samaa paikkaa sekä Viuhdeissa että yhdistelmäjoukkueessa tehnyt Sonja, joka joutui Viuhtien suorituksen jälkeen lennossa vaihtamaan pukua ja juoksemaan takaisin kilpamatolle, sillä Möröt esiintyivät heti Viuhtien jälkeen. Vaikka ohjelma olikin koreografialtaan pääosin tuttu, oli silti eroavuuksia eikä pieniltä vahingoilta vältytty: liki pisteen verran tuli vähennyksiä rajanylityksistä. Yhden voimistelijan sairastumisen vuoksi Möröt lopulta joutui kilpailemaan varsinaisen SM-kilpailun ulkopuolella, koska sääntöjen mukaan joukkueissa kilpailevat voimistelijat eivät saa olla samoja. Urheasti joukkue kuitenkin teki ohjelmansa loppuun asti hymy huulilla, tippaakaan periksi antamatta. Hienoa tytöt!

******************************************

Bakun EM-kilpailuissa Azerbaidzanissa toukokuun puolivälissä Suomea edustavat naisten yksilökilpailussa Julia Romanjuk (Elise-Vantaa) ja Johanna Vikkula (OVO). Nuorten joukkuekilpailussa Suomen edustuspaikan vei OVO:n ja SVS:n yhdistelmäjoukkue, jossa kilpailevat SVS:n Inessa Rif ja ovolaiset Jenna Alavahtola, Pauliina Lauri, Aino Pöytäniemi ja Rebecca Sutton. Onnea kaikille Bakuun!

Elisen ja SVSJ:n yhdistelmäjoukkue antoi hyvän vastuksen toiselle EM-edustuspaikkaa tavoitelleelle joukkueelle, vaikka oman joukkueemme voimistelijat olivatkin huomattavasti toisen yhdistelmäjoukkueen voimistelijoita nuorempia. Valmentaja Larisa oli tyytyväinen nuoreen joukkueeseensa, jolla oli riittävästi haasteita vaikeassa nauhaohjelmassaan. "Tavoitetta ei saavutettu, mutta lopputulokseen voi silti olla tyytyväinen, sillä kun voimistelijoille annetaan lisähaastetta ja ohjelmassa vaikeutta, haasteisiin kasvaminen kehittää voimistelijoita: meidän tytöt vastasivat haasteeseen erinomaisesti", kiittelevät valmentajat Larisa ja Anna tyttöjä ja haluavat erikseen kiittää myös niitä valmentajia, jotka auttoivat joukkueen valmennuksessa.

 

Elisen naisten joukkue

Naisten joukkue iloitsi SM-kultamitalistaan yhdessä valmentajansa Laura Ahosen kanssa.

Naisten joukkueessa voimistelevat (vasemmalta) Vanessa Martins Lopes, Carita Grönholm, Minna Puro ja Diana Hietapakka (takana) sekä Sirja Kokkonen ja Riina Määttä (keskellä).


Viuhdit ja valmentaja Larisa

Viuhdit ja Larisa iloisina SM-hopeasta. Kuvassa vasemmalta:
Aino, Sonja, Jassu, Iina ja Jouki, Larisa takarivissä.



Hattivatit: Elina Alanko, Jutta Kankaanpää, Diana Laumets, Alma Smolander sekä Ella Snellman

Möröt: Jannika Jokinen, Brigitte Karelsohn, Hanna Khomyak, Victoria Ristikangas sekä Solja Säde

Viuhdit: Jasmin Josefsson, Sonja Kokkonen, Iina Linna, Aino Purje sekä Jouki Tikkanen


SM-kilpailujen kaikki tulokset

******************************************

EM-edustuspaikkaa nuorten joukkuekilpailuun tavoitelleessa Elisen ja SVSJ:n yhdistelmäjoukkueessa voimistelivat Jasmin Josefsson, Iina Linna, Aino Purje, SVSJ:n Kati Rantsi sekä Jouki Tikkanen. Sonja Kokkonen oli yhdistelmäjoukkueen varavoimistelija.