11.10.2009
Kansainvälinen kutsukilpailu Espoon Barona Areenalla
Valko-Venäjän Melitina Staniouta vei voitot myös lauantaina pallo- ja nauhaohjelmillaan. OVOn Johanna Vikkula oli lauantaina paras suomalainen yltäessään nauhassa hopealle, Julia Romanjukin päivän saaliina oli neljäs sija pallossa ja viides nauhassa.
Juniorisarjan Jouki Tikkanen sen sijaan oli koko kilpailun paras suomalainen: edellispäiväisen pronssisijan lisäksi hän voitti pallossa hopeaa ja voimisteli keiloissakin itsensä pronssipallille. Kolme mitalia voittaneen Joukin hymy oli iloinen.
Melitina Staniouta oli omaa luokkaansa myös lauantaina, vaikka pallo-ohjelmassa sattuikin pieniä virheitä. Nauhaohjelma puolestaan oli jälleen huikeaa Stanioutaa: ero toiseksi tulleeseen Vikkulaan oli yli neljä pistettä.
Julia Romanjukin kokonaiskilpailussa vain nauhaohjelma teki pisteiden valossa pienen notkahduksen, muutoin yli 24 pistettä muista ohjelmistaan takonut Romanjuk joutui nauhassa tyytymään 22.475 pisteeseen ja viidenteen sijaan. Kokonaisuutena kilpailu oli kuitenkin hyvä, sillä Romanjuk pystyi hätyyttämään muiden kärkivoimistelijoiden asemia lupaavasti. Muut suomalaiset: Johanna Vikkula (OVO) pallon viides, Silja Ahonen (HämVs) pallon ja nauhan seitsemäs.
Kilpailujen iloisin taisi kuitenkin olla Elisen Jouki Tikkanen, joka juniorisarjassa kipusi ainoana suomalaisena yhteensä kolme kertaa palkintopallille. Uusi pallo-ohjelma toi Joukille hopeamitalin sekä oman sarjansa parhaat pisteet 23.225. Toisen pronssisen mitalinsa Jouki voimisteli perjantaisen vanneohjelman lisäksi lauantain keilaohjelmallaan. Elisen Iina Linna oli pallossa viides ja keiloissa kuudes, OVOn Rebecca Sutton oli keilojen neljäs ja pallon kuudes.
Joukkuevoimistelun naisten maailmancupin osakilpailu 5/5 voitto lohkesi Olarin Voimistelijoiden Deltoille, lopullinen sijoitus maailmancupin kokonaiskilpailussa oli toinen Venäjän Oscarin viedessä maailmancupin voiton.
Lauantai-illan gaalassa nähtiin monien suomalaisten seurojen iloisia voimisteluesityksiä. Vantaan Voimisteluseuran äidit pupuvauvoineen ja ohjelma 'Siiville' sykähdyttivät, 'Granadassa' yleisö sai kuulla elävän pianonsoiton säestämänä oopperalaulaja Jyrki Anttilaa osana OVOn voimisteluesitystä; kauniin gaalan päättivät rytmisen voimistelun huipuista Valko-Venäjän Melitina Staniouta sekä naisten joukkuevoimistelun maailmancupin voittaja Venäjän Oscar.
Lisää Olarin Voimistelijoiden sivuilla.

Jouki Tikkanen iloisena kolmesta mitalistaan.

Jouki hopeaa tuoneessa pallo-ohjelmassaan.










