21.2.2010
Eliseläiset voittoon ikäkausikilpailuissa Turussa

Eliseläiset keräsivät mitaleita ensimmäisissä Suomen Voimisteluliiton ikäkausikilpailuissa 20.2.2010 Turussa. Kilpailu käytiin lasten, nuorten ja naisten sarjoissa. Kilpailun yhteydessä käytiin myös karsinta PM-kilpailuiden edustuspaikoista. Elise oli naisten sarjaa lukuunottamatta edustettuna kaikissa sarjoissa. Päivän aikana saimme nauttia monista upeista onnistuneista suorituksista. Elisen voimistelijat voimistelivat tyylikkäästi ja selviytyivät pitkästä kilpailupäivästä kunnialla. Osalle voimistelijoista kilpailu oli kauden ensimmäinen ja kehitystä viime kauden kilpailuihin verrattuna oli selkeästi nähtävissä. Ohjelmia oli uudistettu ja vaikeutettu monilla voimistelijoillamme, josta huolimatta esiintyminen oli iloista ja varmaa.

Päivä alkoi lasten sarjoilla joissa 10-, 11- ja 12-vuotiaat kilpailivat omissa sarjoissaan. Elise oli edustettuna jokaisessa sarjassa ja voimistelijamme suoriutuivat ohjelmistaan iloisesti ja kauniisti voimistellen. 10-vuotiaiden sarjan voiton vei Rebecca Gergalo, joka suoriutui tasaisen vahvasti sekä naru- että vanneohjelmistaan. Eveliina Piekkäinen voimisteli seitsemännelle sijalle ja onnistui eritysen hienosti naruohjelmallaan. ”Kivointa kisassa oli hyvin mennyt naruohjelma, joka sujui paremmin kuin harjoituksissa” kertoi tyytyväinen Eveliina kisan jälkeen. Elisa Liinavuori voimisteli iloisesti ja varmanoloisesti sekä narulla että vanteella sijoittuen sijalle 11. 11-vuotiaiden sarjassa kärkisijat menivät myös Eliseläisille, kun Anastasia Sergeeva (Elise) voitti kultaa ja Emma Rantala (Elise-J) sijoittui hopealle. "Olen tyytyväinen, meni tosi hyvin" iloitsi Anastasia. Elisen Ekaterina Tikhomirova voimisteli kahdeksannelle sijalle. ”Vanneohjelma sujui hyvin tänään” kertoi Ekaterina tunnelmistaan kilpailun jälkeen. 12-vuotiaiden sarjan voittoon voimisteli Elise-Järvenpään Laura Tukonen, joka oli tyytyväinen päivän suorituksiinsa. ”Keilaohjelma meni parhaiten ja paremmin kuin harjoituksissa, mutta vanneohjelma taas ei” arvioi Laura suorituksiaan. ”Olen kuitenkin tyytyväinen” hän jatkaa. Hopealle ylsi Elina Koprinen (Elise), joka esiintyi tyylikkäästi. ”Keilaohjelma olisi voinut mennä paremmin, mutta olen tyytyväinen kisaan ja oli kiva saada mitali” kertoi iloinen Elina.

Nuorten sarjassa oli mukana runsaasti Elisen ja Elise-Järvenpään edustajia. Voittoon ylsi Meri Kontkanen (Elise) yhteispistein 90,092, toiseksi voimisteli Iina Linna (Elise) pistein 86,675 ja kolmas sija meni Kati Rantsille (Elise-J) pistein 83,825. Aino Purje (Elise) oli hienosti neljäs kovatasoisessa kilpailussa pistein 83,492. ”Voitto tuntui hyvältä” kommentoi Meri kisan jälkeen. ”Keilaohjelma sujui tänään parhaiten” hän lisäsi. Meri keräsikin keilaohjelmallaan koko kilpailun korkeimmat pisteet 24,125. Meri vastasi myös pallolla parhaista pisteistä 22,817. Iinan naruohjelma puolestaan ansaitsi narujen parhaat pisteet 21,883. Vanteen parhaista pisteistä (22,758) vastasi Hämeenlinnan Voimisteluseuran Armi Seppälä.

Nuorten sarjassa saimme nauttia myös muiden Eliseläisten onnistumisista. Katja Volkova esiintyi vahvasti ja tyylikkäästi, mutta harmilliset välinevirheet verottivat pisteitä. Solja Säde voimisteli iloiseen tyyliinsä ja selviytyi hienosti vaikeutetuista ohjelmistaan. Solja ylsi vanne-ohjelmallaan hienosti myös PM-karsintapisteille. Brigitte Karelsohn teki hyvän ottelun ja iloitsi onnistuneiden suoritustensa jälkeen. Varsinkin uuden keilaohjelman jälkeen Brigiten kasvot olivat iloisessa hymyssä. Elina Alanko voimisteli tasaisen varmasti ottelunsa läpi. Elinan pisteitä verotti harmillisesti muutamat välinevirheet. Sanna-Liisa Järvelä onnistui pallolla hienosti ja keräsi sillä myös PM-karsinnassa itselleen pisteen. Ella Snellman suoritui urakastaan varmasti ja tasaisesti ja selviytyi myös uuden keilaohjelmansa ensiesityksestä kunnialla. Jannika Jokinen voimisteli rohkeasti ja varmistelematta pallolla, tehden kauniin puhtaan suorituksen. Selma Smolander onnistui myös parhaiten pallo-ohjelmassaan ja saavutti siitä selkeästi ottelunsa parhaat pisteet.

Nuorten PM-karsinnassa pisteitä eniten keräsivät Meri Kontkanen (39p.), Iina Linna (31p.), Kati Rantsi (27p.) ja Aino Purje (25p). Viides ja kuudes sija menivät Armi Seppälälle (24p) ja Elise-Järvenpään Vilma Lahtiselle (21p.)

Onnittelut voimistelijoille hienosta kilpailupäivästä ja upeista suorituksista!

Kilpailun kaikki tulokset löytyvät Turun Liikuntaseuran sivuilta.

Voimistelijoita haastatteli Jutta Kankaanpää.

Rebecca Gergalo, Elina Koprinen, Anastasia Sergeeva