13.3.2010
Julia Romanjuk ja Meri Kontkanen Suomen mestareiksi
Elise - Vantaan Julia Romanjuk nousi odotetusti korkeimmalle korokkeelle rytmisen voimistelun Suomen mestaruuskilpailujen naisten 4-ottelussa lauantaina 13.3. Tapiolan Urheiluhallilla. Julian 4-ottelun yhteispisteeti olivat 95,800, toiseksi sijoittuneen HämVS:n Silja Ahosen kerättyä pisteet 93,825 ja pronssitilalle kivunneen OVO:n Johanna Vikkulan 91,275.
Parhaiten Julia onnistui narulla (24,575), jolla syntyi lähes kahden pisteen kaula muihin kilpailijoihin. Pallolla ja vanteella ohjelmissa näkyi pientä haparointia, joka jätti Julialle parannettavaa sunnuntain finaaleihin. Julia on kilpailukauden kuluessa saanut suorituksiinsa lisää näyttävyyttä ja sulavuutta. Erityisesti nauhaohjelman tanssillinen koreografia herätti Tapiolahallin yleisön. Välineiden ykkössijat jakautuivat lauantaina kaikkien kolmen mitalistin kesken, mikä lupaa mielenkiintoista finaalia sunnuntaille.
Nuorten sarjassa Elise osoitti laatunsa maan ykkösseurana Elise-seurojen voimistelijoiden viedessä peräti viisi ensimmäistä sijaa. Kultaa voitti Meri Konkanen (92,950), hopeaa vuoden 2009 nuorten mestari Jouki Tikkanen (91,425) ja pronssia edellisvuoden nelonen Iina Linna (85,975). Elise - Järvenpään Kati Rantsi oli hienosti 4. ja Elisen Aino Purje 5. Elisen nuori Ekaterina Volkova sijoittui sijalle 11, Järvenpään Riikka Kangas 12 ja Elisen Solja Säde 14. Kärkijuniorien korkea taso lupaa sunnuntaille mielenkiintoisia välinefinaaleja ja hyvää kehitystä lajin tuleville vuosille.
Elise onnittelee ja kiittää kaikkia menestyneitä voimistelijoita ja valmentajia!
Tervetuloa seuraamaan finaaleja Tapiolan urheiluhalliin sunnuntaina 14.3. klo 11.55 alkaen. Kilpailun järjestää Olarin Voimistelijat. Finaaleihin on vapaa pääsy.
Kaikki lauantain tulokset täältä.

Naisten neliottelun mitalistit Julia Romanjuk, Silja Ahonen ja Johanna Vikkula

Nuorten neliottelun mitalistit Meri Kontkanen, Jouki Tikkanen ja Iina Linna

Elise-seurojen SM-voimistelijat: Iina, Jouki, Meri, Solja, Aino, Kati, Katja, Riikka ja Julia










