14.3.2010
Eliselle mitalisade SM-finaaleissa
Elise - Vantaan Julia Romanjuk ja Elisen Jouki Tikkanen saalistiviat molemmat kolme kultamitalia rytmisen voimistelun välinefinaaleissa Tapiolan Urheiluhallissa.
Julia vei naisten sarjassa voiton tyylikkäillä suorituksillan narun, pallon ja nauhan loppukilpailussa. Vanteessa Julian oli tyytyminen hopeamitaliin kullan mennessä HämVS:n karismaattiselle Silja Ahoselle. Naisten sarjassa mitaleille ylsivät neljä mitalia voittaneiden Julian ja Siljan lisäksi myös OVO:n Johanna Vikkula (3 mitalia) ja SVS:n Henna Liukko (pronssia pallolla).
Julia oli tyytyväinen finaalipäivän kilpailuun, kisafiilis oli hänen mukaansa viimeisen päälle hyvä. Varsinkin vanteessa oli todellisen kilpailun makua ja "tappiosta" huolimatta Julia oli tyytyväinen pystyttyään tyylikkäästi vastaamaan Siljan tarjoamaan haasteeseen. Nauhassa tapahtunut pieni sotkeentuminen jäi hiukan kismittämään Juliaa muutoin niin onnistuneessa ohjelmassa. Julia iloitsi SM- viikonlopun tarjoamsta tunteiden kirjosta. Erilaiset haasteet ja niiden mukanaan tuoma uuden oppiminen olivat mestarille mieleen. Seuraava panostuksen kohde sekä taiteellisella että suorituspuhtauden puolella. Viikon päästä Kiovassa tavoitteena on edelleen ehjä ja vahva neliottelu.
Nuorten finaaleissa mitalit jakautuivat ilahduttavasti peräti kuudelle voimistelijalle. Tämä kertoo tason laajenemisesta suomalaisessa rytmisessä voimistelussa. Parhaiten finaaleissa onnistui Elisen Jouki Tikkanen, joka nappasi kultaa vanteessa, pallossa ja keiloissa. Naruohjelman epäonninen suoritus jätti Joukin sijalle 6. Lauantain 4-ottelun kultatyttö Meri Kontkanen kiipesi korkeimmalle palkintopallille narulla. Vanteella, pallolla ja keiloilla tasaisesti voimistellut Meri voitti hopeisen mitalin. Järvenpään Kati Rantsi pokkasi hopeaa narussa, Elisen Aino Purje sai pronssia vanteella ja Iina Linna pallolla. Narun ja keilojen pronssimitalit menivät SVSE:tä edustavalle Sonjan Kokkoselle.
Elisen Victoria Ristikangas oli mukana tänään toisen EM-näyttönsä antaneessa naisten maajoukkueessa. Joukkueen vanneohjelma on näyttävä Edvard Griegin musiikkiin suunniteltu kokonaisuus. Valitettavasti suorituksessa oli tänään paljon virheitä eikä koreografia päässyt toivotusti oikeuksiinsa.
Onnittelut kaikille mitalisteille ja heidän valmentajilleen! Elise kiittää sekä voimisteljoita, että mitalistien valmentajia Laura Ahosta, Larisa Gryadunovaa ja Anna Airaksista. Kiitokset Olarin Voimistelijoille upeasta kisasta!
Kilpailujen tuloksiin tästä.
.











