26.4.2010
Luokkakilpailut Iittalassa

Luokkien 3, 5, JM ja M ensimmäiset kevätkauden luokkakilpailut käytiin Hämeenlinnan Voimisteluseuran järjestämänä Iittalassa 24.-25.4.2010. Paikalla oli runsaasti osallistujia ja myös kaikki Elise-seurat olivat edustettuina.

Lauantain ohjelmassa oli 5-luokka sekä mestariluokat. Elisen Rebecca Gergalo voimisteli tasaisesti ja hänen suorituksensa palkittiin viidennellä sijalla. Alma Smolander kilpaili ensimmäistä kertaa 5-luokassa ja sijoitus oli hienosti yhdeksäs. 5-luokan voittoon voimisteli Kristina Lapina (SVS), toiseksi sijoittui Heleri Kolkkanen (SVSE) ja kolmanneksi Heidi Hyvärinen (SVS).

Vielä syyskaudella luokassa 6 kilpaillut Elisen Aino Purje nappasi heti ensimmäisestä juniorimestariluokan kilpailuistaan hopeisen mitalin. Naruohjelmassa Ainon pisteet 20,775 riittivät kärkipaikalle asti. Valmentaja Laura Ahonen oli erityisen tyytyväinen Ainon voimistelun vahvuuteen vapaa- ja pallo-ohjelmissa. Luokan voittajaksi voimisteli Sonja Kokkonen (SVSE) ja kolmanneksi Jenni Kaita (SVSE).

Sunnuntain 3-luokan parhaasta eliseläissuorituksesta vastasi Ekaterina Tikhomirova, joka onnistui upeasti 50 voimistelijan joukossa voimistelemaan sijalle 7. Kilpailun kirkkain mitali meni järjestävään seuraan, kun ensimmäiseksi sijoittui Sofia Saukkonen. Toiseksi sijoittui Vanessa Jasnikovski (SVS) ja kolmanneksi Annika Kaivola (HämVS). Sunnuntain kilpailupäivä oli pitkä, mutta se ei haitannut 3 ryhmässä voimistellutta Elisen Karla Matista. ”Ohjelmat sujuivat paremmin kuin treeneissä ja muistin hymyillä”, kertoi Karla kisan jälkeen. Karlan seurakaveri Siri Juvonen kertoi vapaaohjelman sujuneen hyvin. Erityisesti mieleen jäi hyvin menneet piruetit. Siri ehti seurata myös seurakavereidensa ohjelmia ja hänen mielestään ne menivät hyvin. Elise – Vantaan tytöt Reeta Rinkkala ja Michaela Koso voimistelivat myös 3. ryhmässä. ”Vähän jännitti”, kertasi Reeta tunnelmiaan kevään ensimmäisen luokkakisan jälkeen. ”Vapaa meni tänään hyvin”, kertoi Michaela suorituksistaan.

Kilpailukausi on vasta alullaan ja seuraavat luokkakilpailut pidetään Espoossa äitienpäiväviikonloppuna 8.-9.5. Tällöin kilpaillaan 2-, 4-, 6- sekä joukkueluokissa.

Onnittelut voimistelijoille ja valmentajille!

Iittalan luokkakilpailun tulokset