28.5.2010
Elisen ensimmäinen starttivalmentajakurssi onnistui yli odotusten
Elise järjesti eneimmäisen starttivalmentajakurssin lauantaina 22.5. Kampin liikuntakeskuksessa. Kurssin suosio yllätti järjestäjät iloisesti olihan paikalla peräti 19 valmennuksesta kiinnostunutta nuorta. Kurssilaisia oli kaikista kolmesta Elise-seurasta, Helsingistä, Vantaalta ja Järvenpäästä. Lajitaustaa oli akrobatiavoimistelusta, joukkuevoimistelusta ja rytmisestä voimistelusta. Osa kurssilaisista oli jo toiminut apuohjaajana omissa seuroissaan.
Kurssilla käytiin läpi lasten ohjaamisen perusteita ja erilaisia liikekehittelyjä. Lisäksi panostettiin perusliikkeiden suoritustekniikkaan ja akrobatialiikkeiden oikeaan avustamiseen. Lajikouluttajina kurssilla toimivat Marianna Tarhala ja Sanna Heikkilä. Kurssin käytännön järjestelyistä vastasi Elisen koulutusvastaava Pia Vartiainen.
Positiivista palautetta tuli erityisesti akrobatialiikkeiden avustustekniikoista ja lasten ohjaamiseen liittyvistä pedagogisista seikoista. Myös infopaketti toimintamahdollisuuksista Elise-seuroissa herätti kiinnostusta.
Starttikoulutus jatkuu käytännön harjoittelulla Stadionin kesäleirien yhteydessä. Syksyllä toteutetaan seuraava koulutus, joka keskittyy rytmisen voimistelun alkeiden opettamiseen pienille lapsille.
Iso Kiitos kouluttajille ja kaikille kurssille osallistuneille! Teitte kaikiki yhdessä Eliseen hienon koulutuspäivän. Aurinkoista kesää ja antoisia valmennushetkiä.










