RV nuorten joukkue huikeisiin suorituksiin MM-kisoissa

21.6.2023

Rytmisen voimistelun nuorten MM-kilpailut olivat upea kauden huipennus Elensselle sekä Elise, ESVOLIn ja SVS-Vantaan yhteistyölle. MM-kilpailut voimisteltiin 6.–9. heinäkuuta Cluj-Napocassa, Romaniassa.

Team Elensse voimisteli kaksiottelussa 21./37. sijalle,  pistein 48,950. Kultaa voitti Bulgaria, hopealle sijoittui Israel ja pronssille Azerbaidžan. 

Team Elenssessä riveissä voimistelevat Sofia Dookie (ESVOLI), Kira Harjumäki (Elise), Kiira Kulmala (Elise), Miira Lahtela (Elise), Linnea Piispanen (SVS Vantaa) ja Amanda Äänismaa (Elise).

Voimistelijat kertovat olevansa tyytyväisiä ehjiin kokonaisuuksiin ja keskittymisen ylläpitoon:

”Fiilis kisan jälkeen on yleisesti tyytyväinen. Saimme pidettyä hermot kasassa, mikä on ollut kauden aikana meille usein haasteellista. Onnistuimme esiintymään vahvasti, tiukemmin ja tarkemmin. Erityisesti tässä olemme edistyneet viime viikkoina!”

Joukkueen valmentaja Anna Airaksinen kertookin, että MM-kisoissa nähtiin kauden parhaat suorituksia:

”Kauden parhaat suoritukset onnistuttiin ajoittamaan tähän kauden pääkisaan. Ryhmään valittujen urheilijoiden kehitystä ja kasvamista yhtenäiseksi joukkueeksi vuoden aikana oli huikeaa seurata. Oli upeaa nähdä miten hermot pitivät kovassa paikassa, vaikka useilla joukkueen voimistelijoilla ei ennen tätä projektia ollut lainkaan kansainvälistä kilpailukokemusta”, Airaksinen kiittelee.

Cluj-Napocan kilpailu oli joukkueelle viimeinen yhteinen kisa:

”Joukkueprojektimme loppuu nuorten MM-kisaan. Nyt jokainen meistä siirtyy uusiin juttuihin sekä tavoitteisiin”, joukkue kertoo.

Paljon onnea upeista saavutuksista vuoden aikana Elensse ja valmennus!